keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Työharjoittelu: Mainostoimiston muut tehtävät

Asiakasprojektien lisäksi olen osallistunut työharjoittelussani mainostoimistossa myös uutiskirjeen toimittamiseen, blogitekstien kirjoittamiseen sekä studiokuvauksissa avustamiseen. 

Kuvien syvääminen

Yksi ensimmäisistä uusista taidoista, jonka harjoittelussa opin, oli kuvien syvääminen Adobe Photoshopilla. Kuvan syvääminen tarkoittaa sen irroittamista taustastaan. Opin samalla myös Photoshopissa työskentelemään tehokkaammin layereitä hyödyntämällä. Mieleeni jäi myös, että on tärkeää aina säästää alkuperäinen kuva, ja tehdä kaikki muutokset omille layereille, jolloin voi aina palata takaisin alkuperäiseen kuvaan, jos on tarve. Tässä esimerkki syvätystä kuvasta: kuvasta on poistettu tausta, ja se on korvattu valkoisella taustalla. Tämän kuvan syväsin Kuken blogia varten, johon kirjoitin jutun Kuke Hack -vinkkisarjan esimmäisestä osasta.

Kuvassa kädet pitelevät älypuhelinta

Kuvauksissa avustaminen

Harjoittelun aikana löysin itseäni useammin kuin kerran Kuken studiosta avustamassa kuvausjärjestelyissä. Päädyin odotettua useammin myös itse kuviin, ja avustamaan kuvissa. Kuvauksissa avustaessa pääsin osallistumaan kuvien ideointiin, studion valmisteluun, kuvien ottamiseen sekä itse malliksi.

Kollaasi, jossa kuvasustilanne ja valmis kuva
Tässä kollaasissa nähtävillä alkuperäiset valokuvat, ja niistä graafikon kokoamat bannerit asiakkaan verkkosivuille.


Kollaasi, jossa neljä kuvaa studiokuvauksien kulisseista.
Syyskuussa kuvasimme asiakkaalle seurapaitoja ja -pipoja. 

Tuotekuvauksen kulisseissa
Kuvasimme asiakkaalle joulusesonkia varten tuotteita, tässä kuvia kulisseista.

Muokkaamattomia tuotekuvia
Muokkaamattomana tuotekuvat näyttävät tältä.

Kuvauksissa avustamien oli mukavaa vastapainoa koneella istumiselle ja graafiselle suunnittelulle. Studiossa pääsi vähän hulluttelemaan ja käyttämään luovuuttaan tuotteiden kuvausten suunnittelussa. Oli myös mukavaa tehdä töitä yhdessä, koneella istuessa sai työskennellä myös yksinkin ihan riittävästi. 

Uutiskirjeen toimittaminen

Kukessa uutiskirjeen toimittaminen kuuluu harjoittelijan vastuulle. Harjoitteluni aikana ehdin toimittaa kaksi uutiskirjettä. Syyskuun kirjeessä kerroimme uutiskirjeen tilaajille Kuken uudesta videotuotannosta, MetsäHUB-tapahtumasta sekä Kuken uudesta harjoittelijasta, eli itsestäni. 
Lokakuun uutiskirje piti sisällään lisää videotuotannosta, Kuken uuden vinkkisarjan, Kuke Hackin ensimmäisen osan sekä ilmoituksen Kuken graafikon Nonnan paluusta vanhempainvapaalta. 

Uutiskirjeen toimittamisessa pääsi haastamaan oman kirjoitustaitonsa ihan uudella tavalla. Kirjoitukset tuli muodostaa niin, että ne puhuttelevat Kuken asiakaskuntaa, ja sopivat Kuken suuhun. Apua uutiskirjeen toimittamiseen ja tekstien kirjoittamiseen sain Kuken teksisuunnitelijalta, jolta myös opin muutamia kikkoja suomen kielestä. Yksi uusista lempisivuistani on Yhteen vai erikseen, jossa voi käydä tarkastamassa sanojen oikeinkirjoitusta. Itselleni ainakin toisinaan teettää vaikeuksia selvittää sanojen oikea kirjoitusasu, kirjoitetaanko sanat yhteen vai erikseen. Onneksi tähän on olemassa sivusto, joka auttaa asiassa. Itseäni lohduttaa myös se, että myös tekstin tuottamisen ammattilaiset käyttävät kyseistä sivua apunaan. 

Kaiken kaikkiaan nyt harjoittelun ollessa ohi, olen todella tyytyväinen harjoittelupaikkani valintaan. Sain tehdä monipuolisesti erilaisia töitä, ja työskennellä eri alojen ammattilaisten kanssa, josta koenkin oppineen paljon muutakin kuin itse graafista suunnitelua. Toki graafisen suunnittelun oppiminen oli päätavoitteeni, ja sainkin paljon hyviä vinkkejä ja kikkoja graafikoilta. Iso kiitos siis Kukelle työharjoittelusta! Oli hauska tutustua kaikkiin kukelaisiin ja mainostoimiston arkeen!

Työharjoittelu: Logosuunnittelu

Työharjoitteluni aikana Mainostoimisto Kukessa sain tehtäväkseni kaksi erilaista asiakasprojektia. Toinen näistä projekteista oli suunnitella logo aloittavalle insinööritoimistolle. 

Insinööritoimisto Kalin Oy on perustettu vuonna 2021, ja sen toimialaa on rakennusalan konsultointipalvelut. Itselleni yrityksen toimiala oli täysin vieras, ja siitä tuntui olevan myös hankalaa löytää tietoa. Aloituspalaverissa keskustelin asiakkaan kanssa yrityksen toiminnasta ja symboliikasta, jota siihen voisi liittää. Palaverissa kävimme läpi myös muita asiakkaan toiveita logon suhteen, ja kerroin asiakkaalle oman näkemykseni siitä, millainen logo voisi olla. 

Asiakkaalla oli selkeä visio siitä, millainen logon värimaailman tulisi olla, ja millainen ei. "Keskustan vihreä" oli toivelistalla ensimmääisenä. Hän ei missään nimessä halunnut sinistä tai keltaista väriä logoon, koska haluaa erottua suurista rakennusalan yrityksistä, kuten YIT: stä ja NCC:stä. Värien lisäksi selvitin minkä tyylinen fontti puhuttelee asiakasta eniten. Serif-fontti miellytti asiakkaan silmää enemmän kuin sans-serif, joten suunnitteluvaiheessa otin tämän lähtökohdaksi fontin valinnalle. Symboleista puhuttaessa nousivat esiin arkinen kynä ja paperi, sekä takymetri, jota käytetään maanmittausken apuvälineenä. Logon rajoitteena oli ainoastaan se, että sen tulisi toimia leimasimessa, muuten sain vapaat kädet logon suunnitteluun.

Aloitin logon suunnittelun värimaailman luomisella. Koska asiakkaalla oli niin vahva visio yrityksen värimaailmasta, etsin käsiini Keskustapuoleen graafisesta ohjeistosta vihreän värin määrittelyn, ja muokkasin sitä vähän erottumaan puoleen väristä. Asiakas ei pitänyt ajatuksesta, että logossa olisi mustaa muuten kuin leimasinversiossa, joten vihreän kaveriksi valitsin tumman hiilenharmaan. 

Kuva Kalin Oy:n graafisen ohjeiston sivusta, jolla on esitelty värit ja fontit


Myös fonttivaihtoehtoja oli luonnosvaiheessa useampia, mutta lopulta päädyimme yhteen fonttiin, Gravensend Sans Mediumiin. Tämä siitäkin huolimatta, että aloituspalaverissa asiakas oli päätynyt pitämään enemmän serif-fonttista. Tässä tapauskessa saattoi käydä niin, että en onnistunut löytämään juuri sitä oikeaa serif-fonttia, mutta Gravensend Sans Medium toimi logoversiossa niin hyvin, että fontin päätteettömyys ei häirinnyt asiakasta. 

Kun värit ja muutamat fontit oli valittu, aloitin logon luonnostelun. Alkuvaiheessa tein useampia kymmeniä erilaisia logoja, ja kokeilin erilaisia tekniikoita K:n muokkaamisesta negative spaceen. Lopulta päädyin valitsemaan graafikon tuella luonnoksista viisi, jotka lähetin asiakkaalle. 

Viisi erilaista logoluonnosta asiakkaalle

Näistä luonnoksista oma suosikkini oli numero 3, jossa yrityksen nimen A-kirjain on mukailtu kynän kärkeä muistuttavaksi. Asiakas oli todella innoissaan kaikista versioista, mutta päätyi valaitsemaan juuri luonnoksen numero 3. Muissa luonnoksissa oli myös potentiaalia, mutta ne veivät mielikuvaa yrityksestä vähän väärään suuntaan. Siksi päädyimme lähteä kehittelemään luonnosta mumero 3. 

Logo oli itsessään jo melko hyvä, mutta tein vielä pientä hienosäätöä sen elementteihin. Tekstien välitystä korjailtiin hieman, ja A:n mittasuhteita muutettiin niin, että tein sen alusta asti uudestaan, jolloin se ei näytä niin irralliselta muuhun tekstiin nähden. 

Logosta tehtiin myös ensisijaisen verison lisäksi pitkä sekä tiivis versio, jolloin logosta on suunniteluna useampia vaihtoehtoja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tiivis logo on oivallinen ahtaissa tiloissa, kuten sosiaalisen median profiilikuvissa. Pitkä logo taas toimii hyvin lomakkeissa ja mainoskynissä, joissa korkeuden puolesta on vain vähän tilaa käytettävissä. 

Kalin Oy:n valmiit logoversiot


Logoversioiden valmistuttua tein niistä myös mustat ja valkoiset versiot käytettäväksi tilanteissa, joissa moniväristä logoa ei pysty käyttämään. Projektin puitteissa oli myös aikaa määritellä logoille suoja-alueet, joiden sisään ei tule sijoittaa graafista materiaalia, kuvia tai tekstiä. Tästä kokonaisuudesta muodostui graafinen ohjeisto, jota asiakas voi päivittää ja laajentaa tulevaisuudessa omien tarpeidensa mukaan. 

Itse olen asiakasprojektiin erittäin tyytyväinen. En ole aiemmin suunnitellut logoja, tai edes opiskellut logosuunnittelua, joten vaati hieman rohkeutta hypätä tällaiseen projektiin mukaan. Varsinkin kun sain hoitaa asiakassuhteen hyvin itsenäisesti, pidin asiakkaaseen yhteyttä sähköpostilla ja tapasimme pari kertaa toimistolla palaverin merkeissä. Onneksi sain graafikolta täyden tuen projektin tekemiseen, ja aina tarvittaessa saatoin kysyä apua ammattigraafikolta. Logosta tuli mielestäni hyvä ja toimiva, sen värimaailma on asiakkaan toiveiden mukainen ja kolmen version turvin logo toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Myös asiakas oli erittäin tyytyväinen uuteen logoonsa, mikä lämmittää myös omaa mieltäni suunnittelijana. Koen että projekti oli erittäin onnistunut. 

Työharjoittelu: Paketointi

Joulun lähestyessä myymäläharjoitteluuni sisältyy suuressa osin myös lahjojen paketointi. Paketointi on itselle tuttua, sillä aiemmin työhön...